Sarja
Jennifer Aniston, Courteney Cox, Lisa Kudrow, Matt LeBlanc, Matthew Perry ja David Schwimmer tähdittävät hienostunutta komediaa, joka katsoo kuuden New Yorkissa asuvan ystävyksen sydämiin ja mieliin.
NBC:n johtavana sarjana mahtavan suosittu torstai-illan ohjelma "Friends" (Frendit) on saavuttanut suurta suosiota ja arvostelumenestystä. Sarja on ollut Yhdysvalloissa katsotuin 8 p.m. (20:00) ohjelma joka kanavalla ja on saanut keskimäärin 23.5 miljoonaa katsojaa joka viikko.
Debyyttikaudestaan lähtien (1994-95), Frendit on vastaanottanut
yhteensä 55 Emmy-ehdokkuutta, mukaan luettuna 6 parhaan komediasarjan ehdokkuutta.
Lisa Kudrow voitti parhaan komediasarjan naisnäyttelijän Emmyn vuonna 1998 ja oli
ehdolla myös vuonna 1997. Jennifer Aniston voitti saman kategorian vuonna 2002. Lisäksi
Emmy-voittoja on tullut ohjauksesta (1996) ja vierailevista tähdistä (Bruce Willis, 2000;
Christina Applegate, 2003). Suurin tunnustus Frendeille annettiin Emmyissä vuonna 2002 kun
sarja voitti parhaan komediasarjan kategorian.
Frendien näyttelijäkaarti voitti myös TV-näyttelijöiden killan (Screen
Actors Guild) palkinnon vuosina 1996, 1997 ja 1998.
Sarja ja näyttelijät ovat keränneet myös lukemattomia muita palkintoja, mm. Golden Globeja.
Sarja kertoo ryhmästä läheisiä ystävyksiä, joka säännöllisesti kerääntyy jonkun asuntoon ja jakaa sohvan Greenwich Villagen Central Perk -kahvilassa. Monica Geller (Cox) on kokki, jolla on pakkomielle pitää kaikki erittäin hyvässä järjestyksessä, niin asunnossa kuin elämässä. Rachel Green (Aniston), on Monican lapsena lellitelty paras kaveri high schoolista, joka työskenteli tarjoilijattarena Central Perkissä ennen kuin siirtyi muille aloille. Monican isoveli, Ross (Schwimmer), oli ollut ihastunut Racheliin koulupäivistä asti ja sai viimein tehtyä asialle jotain. Ross on ollut jo kolme kertaan naimisissa, Carolin, Rachelin ja englantilaisen Emilyn kanssa. Hänellä on myös kaksi lasta: Ben, jota Carol ja hänen elämänkumppaninsa kasvattavat ja Rachelin kanssa saatu Emma.
Chandler Bing (Perry) ja Joey Tribbiani (LeBlanc) ovat erittäin hyvät ystävykset. Chandler on rakastettava huumorimies joka työskentelee isossa kansainvälisessä yrityksessä. Joey, yleensä työtön näyttelijä, nauttii elämästään. Hän rakastaa naisia, urheilua, New Yorkia ja tietysti itseään. Lisäksi on vielä Monican entinen college-kämppäkaveri, Phoebe Buffay (Kudrow), omalaatuinen, sisäisesti optimistinen folk-laulaja ja hieroja.
Vastaavien tuottajien Kevin Bright, Marta Kauffman ja David Cranen mukaan: "Frendit on sarja rakkaudesta, seksistä, työstä ja ajasta elämässä jolloin kaikki on mahdollista". Sarja kertoo sitoutumisen etsimisestä ja turvallisuudesta - ja sitoutumisen pelosta ja turvallisuudesta. Ja, tärkeinpänä kaikista, se kertoo ystävyydestä, sillä kun henkilö on nuori ja sinkku kaupungissa, ystävät ja perhe ovat erittäin tärkeitä.
Sarjan loi käsikirjoitustiimi, johon kuuluivat Marta Kauffman ja David Crane. Emmy- ja CableACE-palkinnot voittanut tuottaja Kevin Bright on vastaavana tuottajana Kauffmanin ja Cranen kanssa. Frendit on Bright/Kauffman/Crane Productionsin ja Warner Bros. Televisionin tuottama.
© Frendit.org

