Frendit

Frendit on kiistatta yksi sekä Suomen että maailman tunnetuimmista ja suosituimmista tv-sarjoista. Vaikka sarja syntyi jo lähes kaksi vuosikymmentä sitten, jaksavat Chandler, Monica, Rachel, Ross, Joey sekä Phoebe naurattaa ja ihastuttaa edelleen. Frendien parhaat jaksot on laitettu järjestykseen Ranker-sivustolla, joka mahdollistaa lukijoille äänestämisen aiheesta. Voit siis äänestää omaa suosikkiasi ja laittaa kymmenen parhaan jakson listan uuteen uskoon!

Frendit

Jos Frendit ei vielä ole tuttu tapaus, on kyseessä David Cranen ja Marta Kauffmanin luoma yhdysvaltalainen komediasarja, joka sai alkunsa NBC:llä vuonna 1994. Yhteensä kymmenen vuoden ajan jatkunut sarja seurasi peräti 236 jakson ajan kuuden nuoren kaveruksen elämää New Yorkissa. Huippusuositun sarjan päätösjaksoa kerääntyi seuraamaan pelkästään

Yhdysvalloissa peräti 52,5 miljoonaa katsojaa, mikä tekee jaksosta yhden kaikkien aikojen suosituimmista. Vuosien varrella sarja ehti keräämään peräti 62 ehdokkuutta Emmyissä. Kuuden voitetun Emmyn ohella sarja ehti pokkaamaan myös esimerkiksi Golden Globen, Screen Actors Guild Awardin sekä Britannian Akatemian TV-palkinnon.

Kun monet sarjat hiipuvat päätösjakson jälkeen suosiossa ja häipyvät historian hämäriin, jaksaa Frendit porskuttaa edelleen. Sarjaa on näytetty Suomen televisiossa käytännössä poikkeuksetta läpi vuoden myös sarjan päättymisen jälkeen. Kirjoitushetkellä sekä Sub että Ava näyttävä sarjaa useamman jakson verran illassa. Vuonna 2014 sarja saapui myös Netflixiin peräti 100 miljoonan dollarin arvoisessa kaupassa. Tämäkin on saatu näyttämään pikkusummalta, sillä vuonna 2019 jaksot kaupattiin HBO Max -palvelulle peräti 425 miljoonan dollarin hintaan.

Parhaat jaksot

236 jakson joukosta löytyy viihdettä jokaiseen makuun. Olemme koonneet omalle listallemme kymmenen suosituinta jaksoa, joista katsojat ovat äänestäneet Ranker-sivustolla. Lyhyet jaksoesittelymme saattavat sisältää juonipalveluita, joten suosittelemme katsomaan sarjan tarkkaan läpi, ennen listaan tutustumista!

1. Meidän joukkue voittaa

Katsojien suosikiksi on kivunnut viidennen kauden 14. jakso, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä The One Where Everybody Finds Out. Koomisessa jaksossa koko jengi saa lopultakin tietää Chandlerin ja Monican parisuhteesta. Samalla Ross yrittää hankkia uutta asuntoa rumalta ja lihavalta mieheltä.

2. Kukkokiekuu

Lähelle ykköspaikkaa pääsee myös toimituksemme suosikki Kukkokiekuu eli The One with the Embryos. Neljännen tuotantokauden 12. jaksossa seurataan Phoeben raskauden etenemistä, mutta huomion vie Chandlerin ja Joeyn sekä Monican ja Rachelin tietovisa, jossa panokseksi asetetaan lopulta kämppisten lemmikkien sekä asuntojen kohtalo. TV Guide piti jaksoa kaikkien aikojen 21. parhaana tv-jaksona.

3. Rasvaa ja riitoja

Ikisuosikkien joukkoon mahtuu kolmannen kauden vähäeleinen kakkosjakso Rasvaa ja riitoja eli englanniksi The One Where No One’s Ready. Rossilla on kiire juhlagaalaan, mutta kaikkia muita vaivaavat omat kiireet, eikä matkaan meinata millään päästä. Reaaliajassa etenevä jakso sijoittuu käytännössä kokonaisuudessaan Monican asuntoon.

4. Taannoiset tanssit

Sarjan varhaisiin hittijaksoihin lukeutuu kakkoskauden tunteikas Taannoiset tanssit eli The One with the Prom Video, joka oli kauden 14. jakso. Rossin ja Rachelin rakkaustarinaa edistävässä jaksossa katsotaan vanhaa tanssiaisvideota, josta opitaan, että Monica oli nuoruudessaan lihava, Rachelilla oli kookas nenä ja Ross on aina rakastanut Rachelia. TV Guide piti jaksoa kaikkien aikojen sadanneksi parhaana.

Frendit pelaamassa jalkapalloa

5. Nappulaliiga

Vähemmän tunteikkaiden ja enemmän humorististen jaksojen joukkoon kuuluu kolmannen kauden 9. jakso, joka tunnetaan nimillä Nappulaliiga ja The One with the Football. Kiitospäivä saa uuden käänteen, kun kaverukset päätyvät pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa. Ottelu kääntyy kuitenkin kiivaaksi kamppailuksi.

6. Paljastava nauha

Vaikka Frendejä tehtiin kymmenen kauden ajan, on viimeinen suosikkien joukkoon lukeutuva jakso kahdeksannen kauden Paljastava nauha eli The One with the Videotape. Rachel väittää Rossin johdatelleen raskauteen johtanutta kohtaamista, mutta videonauha paljastaa, että Rachel on todellakin käyttänyt Joeyn tarinaa reppureissaamisesta Euroopassa.

7. Las Vegas ja kaikki on sekas, osa 2/2

Kaksiosainen The One in Vegas on klassikkojakso, jonka Suomen suurin fanisivusto Frendeille on nostanut myös etusivulleen. Viidennen kauden Las Vegasiin sijoittuvassa päätösjaksossa Joey etsii käsikaksostaan ja Ross ja Rachel kinastelevat, kun taas Monica ja Joey meinaavat hyvän pelionnen myötä päätyä jopa naimisiin – vain huomatakseen, että Ross ja Rachel poistuvat kappelista ennen heitä.

8. Monica ja maneetti

Neljännen kauden avausjakso tunnetaan nimillä Monica ja maneetti sekä The One with the Jellyfish. Rachel ja Ross päätyvät jälleen sekä takaisin yhteen että jälleen eroamaan saman jakson aikana, kun taas Monica saa meduusalta piston, jota lievitetään virtsaamalla pistokohtaan. Monet oppivat jaksosta huonon tavan, vaikka näin ei todellisuudessa missään nimessä pitäisi tehdä!

9. Yhtä suutelua

Viidennen kauden toinen jakso on nimensä mukainen, sillä jakso tunnetaan nimillä Yhä suutelua sekä The One with All the Kissing. Ross yrittää elvyttää parisuhdettaan Emilyn kanssa, kun taas Chandler päätyy vahingossa suutelemaan Monicaa, mitä hän pyrkii paikkaamaan suutelemalla eurooppalaisittain myös kaikkia muita paikalla olijoita. Phoebe taas tuntee olonsa turhautuneeksi, sillä hän ei raskautensa vuoksi päässyt mukaan Lontooseen.

10. Rossin voileipä

Viidenneltä kaudelta on myös 9. jakso, joka tunnettiin harvinaisesti lähes identtisillä nimillä niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin. Rossin voileipä eli The One with Ross’s Sandwich pyörii tietenkin suurelta osin voileivän ympärillä, kun joku onneton on töissä mennyt syömään Rossin voileivän. Samalla Joey alkaa turhautumaan Monican ja Chandlerin salaisuuden vaalimiseen, kun muu jengi alkaa pitämään häntä jo omituisena perverssinä.

Äänestä omaa suosikkiasi Ranker-sivustolla

Oletko samaa mieltä listan sisällöstä? Harva on, sillä yli kahteensataan jaksoon mahtuu reilusti todellisia klassikoita, joista osa jakaa tunteitakin. Monet nauttivat sarjan alkupään humoristisista ja kepeistä jaksoista, mutta suurimmat yleisöt keräsivät loppupään romanttisemmat parisuhdekoukerot. Ota osaa keskusteluun, sillä Ranker mahdollistaa jokaiselle sarjan fanille jaksojen arvottamisen. Kymmenen suosikkijakson lista on koostettu suoraan fanien mielipiteiden pohjalta.